KURSSILAISTEN KERTOMUKSIA

Hyvää mielen ukulele - pieni soitin iso ilo 

Anna-Liisa Öfverbergj
ukulele80@gmail.com

Tuo kainaloon sopiva soitin on tuottanut minulle suurta iloa. Oikein harmittaa, että vasta koronavuoden 2020 jouluna rohkenin hankkia sellaisen. Laitteesta mitään tietämättömänä tilasin vaan verkkokaupasta yhden. Mistä tuli tällainen päähänpisto kahdeksankymppiä kesällä täyttävälle mummelille. Syy löytyy lapsuudenmuistoista, jotka pakkaavat olemaan pinnalla varmaan monilla muillakin, joilla tulevia vuosia on väistämättä vähemmän.


Opiskelin murrosiässä muutaman talven viulunsoittoa Tornion kansalaisopistossa ja soitimme paljon kotona veljieni kanssa. Tapio-veljestäni oli kehittynyt kelpokitaristiksi ja hänellä oli kaunis lauluääni. Hänen laulunsa täytti kotimme päivittäin. Usein me nuoremmatkin liityimme kööriin, joskus joku naapurikin. Ja voi miten hyvä mieli siitä tuli, kun sai laulaa omalla äänellään sydämensä kyllyydestä. Lauloimme kaikkea operettisävelmistä rillumareihin.


Halusin nyt kokeilla vieläkö ilon ja hyvän mielen saa irti kotioloissa laulamisesta. Säestimeksi en enää rohjennut kokeilla kitaraa – suuri ja muutenkin liian haastava pienelle iäkkäälle mummelille, ajattelin. Lapsuuden musiikinopiskelu ja pieni tuntuma kitaraan rohkaisivat kokeilemaan ukulelea ja auttoivat alkuun. Mitään aiempaa kokemusta ei kuulemma kuitenkaan tarvita, mutta meikäläisen iän huomioon ottaen se rohkaisi ratkaisevasti. 


Helsingin suomenkielinen työväenopisto on nyt elämän ehtoolla ollut henkireikäni. Harmitti etten ohjelmistosta löytänyt ukulelensoittokurssia. Vantaan opistossa keväällä sentään pidettiin lyhyt etäkurssi. Onneksi olen – ja kiitos siitäkin työväenopistolle – ikäiseksi hyvin pärjäävä nykytekniikan kanssa. Verkon syövereistä löytyi uskomaton määrä opiskelumateriaalia. Vanhoista antikvariaateista hankkimistani kitaralaulukirjoista löysin lapsuudesta tuttuja lauluja ja kirjastosta lisää.


Helmet-kirjasto on melkoinen aarreaitta. Hakusanalla ukulele silmiini osui mm. Ritva Pulkkisen ja Arto Julkusen Hyvää oloa ukulelella-”nuottivihko”. Ukulelella pärjää hyvin ilman nuotinlukutaitoakin, eikä tässä Ritvan ja Arton julkaisussa niitä käytetäkään. Googlaapa vaikka tuota julkaisua. Ritvan tarina on rohkaiseva. Hän hankki ukulelen 65-vuotiaana ja tarjoaa nykyisin kotinsa senioreille yhteissoittotilaisuuksia varten. Hyvää oloa ukulelella-julkaisu on helppolukuinen

​isokokoisine teksteineen ja selkeine sointumerkintöineen ja

ennen kaikkea siinä on niitä ihania vanhoja tuttuja lauluja

laidasta laitaan. Joskus, tosi harvoin, olen halunnut kaivaa esille nuotit rytmityksen tarkistamiseksi, mutta eihän näin

perusteellinen tarvitse olla – sen kun laulaa, säestää sen hetkisen taidon mukaan ja nauttii siitä. Kirjasto on kyllä ehtymätön lähde nuottien etsinnässäkin. Hakusanaksi useimmiten riittää laulun alkusanat tai nimi, niin kyllä löytyy kappaleen sisältävä laulukirja ja useimmiten äänitekin.

Sanovat että ukulele on sosiaalinen soitin. Olen kuitenkin nauttinut suuresti ukulelestani ja laulamisesta ihan yksikseni kotona, toki siinä puoliso ja naapuritkin lienee saaneet osansa tahtoivat tai eivät. Pakko myöntää, että joskus tekisi mieli musisoida toisten kanssa. Vaan eipä sitä iäkäs mummeli huonon näkönsä ja hitautensa kanssa rohkene eikä pysty ukuleleorkesteriin, millainen melko läheltä Vantaalta löytyisi. 
Viime keväänä sain jostakin vinkin Eläkeliiton Lehmirannassa järjestettävästä ukulekurssista, joka kaiken lisäksi olisi pelimanniviikon- ja tanssiviikon yhteydessä joulukuussa 2021. Siinäpä kiinnostava tilaisuus, mutta pikkasen hintavana mielestäni tuo paikka. Elettiin huhtikuuta ja suurena työväenopiston fanina olin tietoinen Zachris Castrenin säätiön apurahoista, joiden hakuaika oli meneillään. Hain ja sain! Sitten alkoi jännitys siitä, ilmoittautuuko kurssille aloitukseen riittävä määrä kiinnostuneita. Ilmoittautui!


Lehmirannan kurssi alkoi heti itsenäisyyspäivän jälkeen koronan alkaessa taas synkistää taivasta mutta kurssi pääsi alkamaan rokotustodistuksen omaaville. Kurssi oli tarkoitettu aivan ja oikeasti vasta-alkajille mutta uskoin ja toivoin, että mukaan tulee jo soittoharrastuksen aloittaneita. Näin tapahtuikin mutta toki ainakin pari osallistujaa kaivoi tuliterät ukulelet suoraan kaupan paketista. Itse lähdin lähinnä hakemaan kokemusta porukassa soittamisesta salaa toivoen, että joku osallistuja olisi pääkaupunkisudulta, jotta voisimme jatkaa harrastusta yhdessä. Se toiveeni jäi toteutumatta. Kaikkea ei voi saada.  Kurssin opettajana oli helsinkiläinen, innostava, energinen ja pedagogisesti taitava Saarni Mäntynen. Nerokkaasti hän sai jokaisen tasonsa mukaan yhteiseen soitantaan. Pian aloimmekin puhua jatkokurssista. Odotan sitä kovasti. Kuitenkin enempi kuin Lehmirannan jatkokurssia odotan ja toivon että Helsingin suomenkielinen työväenopisto ottaisi ohjelmaansa eläkeläisten ukuleleharrastuksen. Opistolla on jo kiitettävän monipuolinen lajiltema senioreille suunnattuja kursseja. Eiköhän joukkoon mahtuisi vielä yksi pieni voimaannuttava ukule-kurssi laulun ilosta nauttiville sennuille.

Lehmirannan_ukulelekurssilaiset.jpg

Lehmirannan ukulelekurssilaiset loppukonserttinsa ryhmäkuvassa 12.12.2021. Kuva: Markku Kananen

Tapio-Anna-Liisa-Hannu_1955.jpg

Totista hommaa tuo viulunsoitto. Tapio, Anna-Liisa ja Hannu Öfverberg vuonna 1955

Rakkaat_soittimeni.jpg

Rakkaat soittimeni. Vasemmalla eniten käyttämäni matala-g tenorikokoinen Makala, keskellä reissusoitin konserttikokoinen hiilikuitu Cascha ja oikealla ensimmäinen ukuleleni sopraano Fender