top of page

Oodi ilolle – Helsinginkadun Filharmonikoiden
80-vuotisjuhlakonsertti Musiikkitalossa

 

Helsinginkadun Filharmonikot juhli 80-vuotista taivaltaan 200 esiintyjän voimin 24. toukokuuta 2025. Loppuunmyydyssä konsertissa Musiikkitalon suuressa konserttisalissa esitettiin Beethovenin 9. sinfonia, ja lavalla oli orkesterin lisäksi kuoro ja neljä solistia.

HF_kuva1_1080x500.jpg

Orkesteri, kuorot ja solistit Musiikkitalon lavalla. Orkesterin kokoonpanoon kuului juhlakonsertissa ennätykselliset 91 soittajaa. Kaikki viime vuosina toiminnassa mukana olleet soittajat halusivat hyödyntää ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä soittamaan Musiikkitalon upeissa puitteissa. Kuva: Maritta Sievi.

Helsinginkadun Filharmonikot on Helsingin työväenopiston sinfoniaorkesteri, jonka monipuolinen ohjelmisto koostuu sinfoniaorkesterimusiikin keskeisistä teoksista. Orkesteri perustettiin vuonna 1945 pienimuotoisena orkesterikerhona. Vuodesta 2003 orkesterin kapellimestarina ja taiteellisena johtajana on toiminut Veli-Antti Koivuranta, ja tänä aikana orkesteri on kasvanut 15-henkisestä kamariorkesterista noin 70 soittajan sinfoniaorkesteriksi. 
Juhlakonsertti Musiikkitalossa oli näkyvä osoitus siitä, mitä pitkään toimintaansa kehittänyt orkesteri kykenee toteuttamaan. Konsertti alkoi Einojuhani Rautavaaran juhlafanfaarilla Iucundum est dicere (suom. Ilo oppia, 2014), jonka jälkeen työväenopiston rehtori Ville Ylikahri lausui tervehdyssanat 80-vuotiaan orkesterin juhlan kunniaksi. Varsinaisen ohjelman muodosti Ludvig van Beethovenin 9. sinfonia “Oodi ilolle” (d-molli op. 125), joka esitettiin yhdessä Helsingin filharmonisen kuoron ja Kallion Kantaattikuoron kanssa. 

Orkesterin kapellimestarina toimi Veli-Antti Koivuranta ja konserttimestarina orkesterin toinen opettaja Laura Lintula. Kuorojen valmennuksesta vastasi Tommi Niskala, ja solisteina loistivat Silja Aalto (sopraano), Maiju Vaahtoluoto (mezzosopraano), Tuomas Miettola (tenori) ja Timo Riihonen (basso). Sinfonia ei ole ainoastaan klassisen musiikin merkkiteos – se on universaali viesti ihmisyydestä ja musiikin voimasta ilon, toivon ja yhteyden tuojana.
Jo 80 vuoden ajan Helsinginkadun Filharmonikkojen harjoitukset ja konsertit ovat koonneet yhteen harrastajamuusikoita ja musiikin ystäviä. Juhlakonsertti oli kunnianosoitus kaikille, jotka ovat olleet osa orkesterin matkaa. Lämmin kiitos konsertin tukemisesta Zachris Castrenin säätiölle!

Teksti: Inkeri Lehtimaja & Anni Kleino, Helsinginkadun Filharmonikot

Lisätietoa: https://www.helsinginkadunfilharmonikot.fi/  

HF_kuva2_1080x700.jpg

Kakkosviulut iloisen odotuksen vallassa ennen konserttia. Kuva: Jussi Helttunen.

ZACHRIS CASTRENIN SÄÄTIÖ sr

puh. 050 511 7000

 

KÄYNTIOSOITE

Työväenopisto
Helsinginkatu 26

00530 Helsinki

POSTIOSOITE

Zachris Castrenin säätiö sr

Simo Heiskanen

PL 53305

00099 Helsingin kaupunki

LISÄTIETOA

Rekisteriseloste

Y-tunnus: 2175349-0

© 2025 Zachris Castrenin säätiö 
Kotisivujen toteutus Mari Pelander

bottom of page